Avainsanat

, , , , , , , ,

Viime viikonlopun vietin työväenopiston karkkikorukurssilla. Kurssilla tehtiin koruja polymeerimassoista (Cernit, Premo, Fimo). Itse en keskittynyt karkkien ja muiden herkkujen väkertämiseen, mutta erityisesti kurssin ala-asteikäiset osallistujat tekivät uskomattomia taideteoksia minikoossa. Harmi ettei niistä tullut otettua kuvia muistoksi ja inspiraation lähteeksi!???????????????????????????????
Nämä omat tekeleeni ovat tässä vaiheessa ennemminkin korun osia, kuin valmiita koruja. Jos saan koottua paloista jotain kivaa, esittelen niitä täällä myöhemmin. Vihreällä kannella on lauantain ja metallisella sunnuntain saldo.

??????????????????????????????????????????????????????????????Kurssilla meitä oli 7 osallistujaa ja kaikilla erimerkkisiä massoja eri väreissä. Tässä jotakin kokemuksia massoista (muistiksi itselle ja tiedonmuruiksi muillekin, samoja virheitä ei ole järkeä toistaa).
– Itse käytin lähinnä Fimo-massaa. Se on selvästi pehmeämpää kuin Cernit, jota myös kokeilin.
– Massojen värien sotkeminen onnistuu perusvärisääntöjen mukaan. Kaikki kuvissa olevat korut on tehty punaisen, sinisen, keltaisen, valkoisen ja mustan avulla. (Paitsi iso vihreä riipus on Cernitin oliivinvihreää massaa).
– Eri massoja voi ihan hyvin sekoittaa keskenään, vaikka valmistajien sivuilla lukeekin ettei voisi (markkinointikikka?).

Kokemuksia Fimon valkoisista massoista:
– Fimo Classic valkoinen = peittävä valkoinen, jolla voi vaalentaa muita värejä ja joka uunissa säilyttää valkoisen värinsä (esim. 2. päivän sini-viher-valkoiset helmet).
– Fimo Effect kimaltava valkoinen = kun tätä sekoittaa toiseen massaan, toisen massan väri vaalenee hieman ja siihen tulee glitter-hileitä (esim. 1. päivän siniset ja violetit helmet). Yksin käytettynä ei oikein toimi, koska menee uunissa rusehtavaksi ”normaalissakin” paistoajassa (esim. 2. päivän pyöreä kauris-riipus).
-Fimo Effect läpikuultava valkoinen = kun tätä sekoittaa toiseen massaan, toisen massan väri vaalenee hieman ja siitä tulee kauniin läpikuultavaa. Yksin käytettynä muuttuu rusehtavaksi, mutta ei siinä määrin kuin kimaltava valkoinen (esim. 1. päivän vaaleanpunaiset helmet ja riipus: riipuksen keskusta ja yksi helmi on tehty punaisesta, suurimpaan osaan helmiä on sekoitettu läpikuultavaa valkoista ja riipuksen reunus on pelkkää läpikuultavaa valkoista).

Advertisements