Avainsanat

, , , , , ,

???????????????????????????????Tämä sukkamalli löytyi jälleen kerran nettisurffailun tuloksena. Kesälomalla kun olin, sopivanpaksuista lankaa ei ollut käsillä ja koska meneillään on (ikuinen) lankavarastojen loppuunkuluttaminen, päätin soveltaa ohjetta paksummalle (itse karamellivärillä värjätylle) langalle. No, se ei sitten onnistunut ihan täydellisesti… Varsista tuli muutaman yrityksen ja erehdyksen jälkeen ihan hyvät, mutta jalkaterässä raidat eivät sitten menneetkään symmetrisesti vaikka järkeilyni mukaan niin olisi pitänyt käydä. Tilanteen korjaamiseksi olisi pitänyt purkaa toinen sukka kantalappua myöten, tunnetusti yök. Niinpä sukat jäivät epäsymmetrisiksi, mutta mielestäni se ei tässä mallissa ole maailman pahin virhe. Lukuisissa kuvissa, joita sukista nappasin, yhdessäkään ei näy kantapäät, mutta ne ovat myös vaaleansiniset, koska tiesin jo aloittaessani, että kirjava lanka yksinään ei tule riittämään.

Lanka: Novita Nalle (100 g = 260 m, 75 % villaa, 25 % polyamidia)
Puikot: nro 3.5 sukkapuikot
Ohje: Scribble Socks (Raverly). Muokkasin ohjetta paksummalle langalle ja sukan kooksi muodostui noin 43. Tänne kirjaamani ohje on ”yksinkertaistettu” versio. Alkuperäisessä ohjeessa mm. käytettiin silmukkamerkkejä ja eri jalan sukissa mallineuleessa eri silmukoita, mutta itse oikaisin (osittain siksi, etten englanninkielisestä ohjeesta saanut kaikkia silmukkahienouksia selville…)
Vasen sukka:
Luo 52 silmukkaa ja neulo 2 o 2 n -joustinta 12 krs. Aloita mallineule. 1. krs: nosta 2 s neulomatta ja neulo ne yhteen takareunoistaan (=nosta), 6 o, poimi edellisen kerrokselta silmukoiden välinen langanjuoksu ja neulo se kiertäen (=poimi), nosta, 2 n 2 o 2 n, poimi, nosta, 6 o, poimi, nosta, 2 o 2 n 2 o, poimi, nosta, 6 o, poimi, nosta, 2 n 2 o 2 n, poimi. 2. krs: neulo silmukat kuten ne ovat. 3. krs: kuten 1. krs, mutta raidat ”siirtyvät” koko ajan 1 s vasemmalle niin että joustinneuleen silmukat pysyvät kuitenkin omilla kohdillaan. 4. krs: kuten 2. krs. Jatka mallineuletta, kunnes varsi on haluamasi pituinen. Neulo loppu sukka kuten perussukka, mutta jatka mallineuletta myös jalkaterän päällä.
Oikea sukka:
Aloita kuten vasen sukka. Aloita mallineule. 1. krs: poimi, 6 o, neulo 2 s oikein yhteen (=2 o yht), poimi, 2 n 2 o 2 n, 2 o yht, poimi, 6 o, 2 o yht, poimi, 2 o 2 n 2 o, 2 o yht, poimi, 6 o, 2 o yht, poimi, 2 n 2 o 2 n, 2 o yht. 2. krs: neulo silmukat kuten ne ovat. 3. krs: kuten 1. krs, mutta raidat ”siirtyvät” koko ajan 1 s oikealle niin että joustinneuleen silmukat pysyvät kuitenkin omilla kohdillaan. 4. krs: kuten 2. krs. Neulo sukan loppu kuten vasemmalla. Huomioi kantalapun sijainta peilikuvaksi vasempaan nähden (oikeiden/joustinneuleraitojen suhteen), jotta jalkaterän päällä raidat kiertyisivät symmetrisesti toistensa peilikuvina.