Avainsanat

, , ,

Teki vaihteeksi mieli neuloa sukat. ???????????????????????????????Ohje löytyi helposti käsityölehtipinosta, jossa lehtien väliin liimatut post it -laput merkkaavat toteuttamiskelpoisia ideoita. Tuntuu vain ettei pino paljoakaan hupene, vaikka kuinka heiluttelisi puikkoja ja suurruttaisi ompelukoneella… Se ei kuitenkaan ole mikään stressin aihe, mukava vain että ohjeita on käytettävissä, koska itse olen huono soveltamaan saati sitten keksimään malleja omasta päästäni.

Tällä kertaa myös ohjeen noudattaminen oli hiukan haasteellista erityisesti kärkikavennusten suhteen, tein ne noin 5 kertaa uudelleen vuorotellen molempiin sukkiin… Kaikesta purkamisesta huolimatta en saanut sukista samanlaisia kuin mallikuvassa, jossa pitsiraita kaareutuu jalkapöydän yli kohti isovarvasta. Mahdollisesti virhe oli tapahtunut jo jossain aiemmassa vaiheessa, kun pitsiraitaa siirrettiin lisäysten ja kavennusten avulla. Koska koko pitsiraidan purkaminen molemmista sukista ei käynyt edes mielessä, sukista tuli vähän omanlaiset, mutta ainakin istuvat nyt jalkaan ihan hyvin. Jos sukkia aloittaessa arvelin, ettei monivärinen Tukholman tuliainen ehkä ole paras mahdollinen pitsikuvioon, mutta toisaalta en jaksa noin ohuesta langasta neuloa ”perussukkiakaan”. Ehkä nämäkin voisi jossain vaiheessa tehdä yksivärisinä, jolloin lehtikuvio näkyisi selvemmin.

IMG_0836Lanka: Kirjava (Laventeli, väri nro 904) Garnstudio Drops Designin Fabel Print (50 g = 205 m, 75 % villaa, 25 % polyamidia)
Puikot: nro 3 sukkapuikot
Ohje: Moda 8/2012, malli 41 Pitsikuvioiset sukat

ps. Kuten kuvista näkyy, mökkireissulla kevätaurinko jo näyttäytyi. Lunta on kuitenkin vielä metritolkulla, joten käsitöitä ehtii tehdä ennenkuin maa sulaa ja puutarha kutsuu…

Advertisements