Avainsanat

, , ,

IMG_3258Pöllöt tuntuvat olevan nyt in, tänä keväänä niitä on näkynyt monessa paikassa. Kaapista löytynyt ruskea vakosamettipala innosti tekemään pieniä pehmopöllöjä. Kaavan piirsin omasta päästäni, korkeutta pöllöllä on noin 13 cm. Silmänvalkuaiset leikkasin ohuesta valkoisesta kankaasta, silitin kaksipuolisen liimakankaan avulla paikoilleen ja ompelin reunat kapealla tiheällä siksakilla. Nokan ompelin vapaalla koneompeleella. Vartaloon IMG_3265kiinnitin nauhalaatikon aarteita, jonka jälkeen ompelin etu- ja takakappaleen yhteen. Sisälle laitoin askarteluvanua ja ompelin täyttöaukon kiinni. Lopuksi kiinnitin vielä nappisilmät paikoilleen. Pöllöt pääsivät nyt istuskelemaan seinävaatteen puun oksille, katsotaan mihin ne lopulta lennähtävät🙂

Kaikki muut materiaalit löytyivät laatikkojen kätköistä, ainoastaan kahden pöllön nappisilmät piti ostaa, kun pienet tummat napit loppuivat kesken.