Avainsanat

, , , , ,

IMG_3062IMG_3067Kohta 2-vuotiaalla kummitytölläni on rakas vauvanukke, jonka vaatteet ovat aikojen saatossa kadonneet. Niinpä ennen joulua Korvatunturille saapui viesti, että vauva tarvitsisi jotakin lämmittävää, ettei näin talvipakkasilla paleltuisi. Tontut ahkeroivat ja minä esittelen lopputuloksen🙂

Paidat on ommeltu trikootilkuista 50 cm vauvan paitojen kaavoilla ilman saumavaroja, eli ovat jonkin verran pienempiä. Kaavat ja ohjeet löytyvät Suuresta Käsityölehdestä 10/2000.

Lisäksi vauva sai neulotut housut ja takin. Ne on neulottu Baby Bornille tarkoitettujen vaatteiden ohjeella. Takin kuva on valitettavasti kadoksissa, mutta se on neulottu punasävyisistä jämälangoista pidennetyllä helmineuleella. Housut ovat sileää oikeaa ja neulottua kahdella eri punaisella raidoittaen.

Nuken housut:
Lanka: Novita Nalle (100 g = 260 m, 75 % villaa, 25 % polyamidia)
Puikot: nro 3,5 sukkapuikot
Ohje: Suuri Käsityölehti 10/2004
Aloita vyötäröltä. Luo sukkapuikoille 60 s ja neulo 5 krs sileää oikeaa suljettuna neuleena. Neulo 1 krs nurin (taite) ja 5 krs sileää oikeaa, lisää viimeisellä krs:lla silmukkaluvuksi 68. Jatka sileää oikeaa ja tee takakappaleen korotus: merkitse ensin takakappaleen keskikohta. Neulo sitten työn oikealla puolella 6 s keskitakakohdan yli, käänny, neulo 11 s, käänny. Jatkossa neulo joka kerroksella aina 5 s enemmän kuin edellisellä kerroksella, kunnes molemmissa reunoissa on 3 kääntymiskohtaa. Jatka sileää oikeaa, kunnes kappaleen korkeus etuosan taitekerroksesta mitaten on 8 cm. Laita merkkilanka myös keskelle eteen ja lisää molempien merkkilankojen molemmin puolin 1 s joka 2. krs 5 kertaa = 88 s. Jaa silmukat kahteen osaan lahkeita varten. Jatka 44 s:lla sileää oikeaa suljettuna neuleena ja kavenna samalla lahkeen sisäreunassa kerroksen 1. silmukan molemmin puolin 1 s joka 3. krs 3 kertaa ja joka 5. krs 2 kertaa = 34 s. Jatka ilman kavennuksia, kunnes lahkeen pituus on 10 cm. Neulo 1 krs nurin (taite) ja 5 krs sileää oikeaa. Neulo toinen lahje samoin. Käännä ja ompele taitteet, pujota vyötärölle kuminauha.